Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Muistoja
Arkisto
2007
24.02.2007 - 15:13

Oli talvi vuonna 90 ja jotain olin palannut onnistuneelta ristelyltä ystävieni kanssa, tuliaisina paljon nestemäistä jota oli kiire tottakai päästä tuhoamaan. Mukaan oli lähtenyt omat ja vähän vieraankin eväät. Oli jo pimeää, talvi teki tuloaan. Maa oli kohmeinen ja liukas kun putkikassi olalla etsin ihmisiä joita haluaisin mukaan. Kiersin taloja, pihoja, puistoja, kunnes nämä kaksi sankaria kävelivät vastaan minua siinä paikassa josta olin kaiken aloittanut. Jatkoimme matkaa nelisin ystäväni liityttyä myös mukaan. Lämpimään oli pakko päästä, ei pihalla voinut olla. Ilma oli siihen aivan liian raaka, silloin talvikin tuli jo aiemmin. Menimme asuntoon jossa oli jo ennestään porukkaan, tavaroita vähän ja nekin sotkussa hujan hajan, tupakannatsoja lattioilla, kaatunutta viinaa, kiljusankot porisemassa, vaatteita lattioilla lojumassa, ruoanjämiä siellä täällä, astioita haisemassa. Istuimme keittiön lattialle, kaappeja vasten ja aloimme maistella eväitämme, minä tottakai tarjosin. En ollut köyhä enkä kipeä saatikka onneton. Ympärilläni oli kaikki mitä kaipasin.

Ilta kului, muttui yöksi, ihmiset humaltuivat. Puheenvoimakkuus nousi, esiin tuli ristiriitoja, selvittämättömiä asioita. Toinen puolusti toista, kolmas taas kolmatta. Kaikki se iloinen juopunut puheensorina oli vaihtunut huudoksi ja riidaksi. Ihmiset kimpoilivat joka paikkaan estäen heitä käymästä toisiinsa kiinni. Pakoilua, syyttelyä ja sovinnonyritystä aina välillä, kuitenkin kiistäen ja kieltäen sen tosiasian tuossa tilanteessa. Tunteet kuumuivat edelleen ja ihmiset väsyivät selvittämään sitä huutaen. Kädet toisten ryveleissä, nyrkkejä vasten kasvoja. Potkuja ja iskuja joka paikkaan vähän jokaiselle. Lopulta ikkunan särähdys palasiksi, minun pääni avulla. Kuinka tämä tilanne tähän meni kysyi tyttö äidiltään, ennenkuin painoi ulko-oven kiinni mennessään.

Sivupohja

 


Ilmainen www-laskuri

eXTReMe Tracker